logo

Ryhmäruusut

Matalia, jatkuvasti kesä–heinäkuun vaihteesta syksyyn kukkivia ruusuja sanotaan ryhmäruusuiksi. Ne voi ryhmitellä terttu-, jalo- ja peittoruusuihin. Tertturuusujen kukinto koostuu lukuisista pienehköistä kukista, kun taas jaloruusulla kehittyy 1–3 suurta kukkaa tukevan varren latvaan. Terttu- ja peittoruusut saattavat erota toisistaan melko vähän, sillä peittoruusut ovat vain rento-oksaisempia ja leveämpiä. Lisäksi niitä leikataan vähemmän. Peittoruusutkaan eivät pärjää kilpailussa monivuotisia juuririkkakasveja vastaan, vaan kaikkien ryhmäruusujen kasvualustan pinta tulee kattaa.
Ryhmäruusut ovat edukseen suurissa ryhmissä. Lisäksi ne sopivat ruukkuihin parvekkeelle ja terassille. Rentoversoiset peittoruusut soveltuvat lisäksi verhopensaiksi aurinkoisille paikoille.
Ryhmäruusut istutetaan niin syvään, että jalonnuskohta jää 15–20 cm mullan alle. Juuristo suojataan pakkasilta myöhään syksyllä kerroksella talvisuojaturvetta. Maanpäälliset versot kuolevat suurimmaksi osaksi talvella ja ne leikataan alas keväällä. Uudet versot kasvavat tilalle maanpinnan alta.
Kasvupaikan tulee olla aurinkoinen sekä runsasmultainen ja -ravinteinen. Alustan tulisi olla noin 50 cm syvä ja reilusti kalkittu.

1309 'TOM TOM' tertturuusu

Vaaleanroosat, nuppuisina punaiset. keskikokoiset kukat tuoksuvat kevyesti ja sijaitsevat pienehköissä tertuissa. Puhjetessaan vaaleanvihreät, täysikasvuisina syvänvihreät lehdet ovat himmeähköt ja keskikokoiset. Lajike on pystyoksainen, mutta matala.

Käyttö: ryhmissä, yksittäin, ruukussa.

50 cm x 50 cm A Tuo Ra+++

Yleisin taimityyppi ja koko: esipakattuna 1 kpl/pak. ja 3 kpl/pak. 15–30 cm.

product
 
1301 'EUROPEANA' tertturuusu

Tummanpunaiset kukat ovat nuokkuvat, isohkot ja tiheän kerrannaiset. Oksat kaartuvat usein maata kohti runsaskukkaisten terttujen painosta. Tuoksu on mieto ja mausteinen. Erittäin kiiltävät, puhjetessaan tummanpunaiset, isot lehdet vihertyvät kasvaessaan täysikokoisiksi. Varsissa on niukasti isoja piikkejä. Lajike on erittäin yleinen mm. hyvän talvenkestävyytensä vuoksi.

Käyttö: ryhmissä, yksittäin, ruukussa.

50–65 cm x 60–70 cm A Tuo Ra+++

Yleisin taimityyppi ja koko:

esipakattuna 1 kpl/pak. ja 3 kpl/pak. 15–30 cm.

product
 
1324 'FRIESIA' tertturuusu

Keltaisessa tertussa on 3–7 suurta kukkaa, jotka sietävät melko hyvin sadetta ja paahdetta. Voimakas tuoksu tuo mieleen omenaruusun. Lehdistö on kiiltävä ja eloisan vihreä tai tumma. Tiheissä pystyissä oksissa on vähän piikkejä, mutta ne ovat isoja. Lajike talvehtii kohtalaisesti talvisuojan alla.

Käyttö: ryhmissä, yksittäin, ruukussa.

60–80 cm x 50–60 cm A Tuo Ra+++

Yleisin taimityyppi ja koko: esipakattuna 1 kpl/pak. 15–30 cm.

product
 
1302 'NINA WEIBULL' tertturuusu

Helakanpunaiset, mietotuoksuiset kukat avautuvat suuriin terttuihin. Ne ovat tiheän kerrannaiset ja yleensä keskikokoiset. Terälehdissä voi olla valkoisia juovia. Tällä ruusulla on kiiltävä lehdistö ja tiheät piikit. Melko vahvakasvuinen ja tiheä pensas talvehtii suojattuna hyvin.

Käyttö: ryhmissä, yksittäin, ruukussa.

60–70 cm x 50–60 cm A Tuo Ra+++

Yleisin taimityyppi ja koko: esipakattuna 1 kpl/pak. ja 3 kpl/pak, 15–30 cm.

product
 
1307 'PEACE' jaloruusu

Vaaleanpuna-keltakukkainen ”Rauhanruusu” sai nimensä Yhdysvalloissa toisen maailmansodan päättymisen kunniaksi. Se on maailman eniten myyty ruusulajike. Keltaiset, punareunaiset nuput paljastavat avautuessaan keltaisen ja roosan kirjavan, noin 15 cm leveän kukan. Makeasti tuoksuva ’Peace’ kukkii heinäkuusta myöhäissyksyyn. Isot kiiltävät lehdet ovat puhjetessaan punertavat, myöhemmin tummanvihreät.

Käyttö: ryhmissä, yksittäin, ruukussa, leikkona.

100 cm x 70 cm A Tuo Ra+++

Yleisin taimityyppi ja koko: esipakattuna 1 kpl/pak. ja 3 kpl/pak, 15–30 cm.

product
 
1308 'PRESIDENT KEKKONEN' tertturuusu

Oranssinpunakukkainen tertturuusu on peräisin 1970-luvulta. Sen puolikerrannaiset, säänkestävät, keskikokoiset kukat tuoksuvat miedosti. Kiiltävän tummanvihreät lehdet avautuvat punaisina. Lajike on suhteellisen terve ja suojattuna hyvin talvenkestävä.

Käyttö: ryhmissä, yksittäin, ruukussa.

50 cm x 60 cm A Tuo Ra+++

Yleisin taimityyppi ja koko: esipakattuna 1 kpl/pak. 15–30 cm.

product
 
1303 'QUEEN ELISABETH' jaloruusu

”Kuningatar Elisabeth” tuoksuu miellyttävästi, kun sen puhtaan roosat, 8–10 cm leveät kukat avautuvat. Terttuun voi kehittyä jopa 10 kukkaa. Lehdistö on terveen kiiltävä ja tummanvihreä. Piikit ovat isoja, mutta niitä on vähän. Juuristo suojataan huolellisesti talven kylmyydeltä ns. talvisuojaturpeella.

Käyttö: ryhmissä, yksittäin, ruukussa, leikkona.

100 cm x 70 cm A Tuo Ra+++

Yleisin taimityyppi ja koko:

esipakattuna 1 kpl/pak. ja 3 kpl/pak. 15–30 cm.

product
 
1304 'SCHNEEWITTCHEN' ('ICEBERG') – tertturuusu

 Puhtaanvalkoiset keltaheteiset kukat ja kiiltävä lehdistö korostavat toisiaan. Kevyesti kerrannaiset, makeasti tuoksuvat kukat punertuvat syyskylmillä. Keskikokoiset lehdet ovat puhjetessaan vaaleanvihreät. Voimakaskasvuinen ja vähäpiikkinen pensas talvehtii suojattuna hyvin.

Käyttö: ryhmissä, yksittäin, ruukussa, leikkona.

90 cm x 60 cm A Tuo Ra+++

Yleisin taimityyppi ja koko:

esipakattuna 1 kpl/pak. ja 3 kpl/pak. 15–30 cm.

product

Maanpeiteruusut

1952 Rosa Blushing Babylon Blushing Babylon

Babylon Eyes –ruusuilla on yksinkertainen kukinta ja kukalla on tumma silmä kukinnon keskellä. Kukinta on runsas ja jatkuu pitkälle syksyyn. Kasvissa on samanaikaisesti usean värisävyn omaavia kukkia ja on siten elävän näköinen istutuksissa. Viihtyy hyvin ruukkukasvatuksessa ja sopii sen vuoksi hyvin myös ruukkuihin patiolla tai parvekkeella.

Esipakattu maanpeiteruusu

product
 
1953 Rosa Pastel Babylon Pastel Babylon

Babylon Eyes –ruusuilla on yksinkertainen kukinta ja kukalla on tumma silmä kukinnon keskellä. Kukinta on runsas ja jatkuu pitkälle syksyyn. Kasvissa on samanaikaisesti usean värisävyn omaavia kukkia ja on siten elävän näköinen istutuksissa. Viihtyy hyvin ruukkukasvatuksessa ja sopii sen vuoksi hyvin myös ruukkuihin patiolla tai parvekkeella.

Esipakattu maanpeiteruusu

product
 
1954 Rosa Sunshine Babylon Sunshine Babylon

Babylon Eyes –ruusuilla on yksinkertainen kukinta ja kukalla on tumma silmä kukinnon keskellä. Kukinta on runsas ja jatkuu pitkälle syksyyn. Kasvissa on samanaikaisesti usean värisävyn omaavia kukkia ja on siten elävän näköinen istutuksissa. Viihtyy hyvin ruukkukasvatuksessa ja sopii sen vuoksi hyvin myös ruukkuihin patiolla tai parvekkeella.

Esipakattu maanpeiteruusu

product
 
1955 Rosa Sweet Babylon Sweet Babylon

1948 Rosa Antiqua Holiday Island Roses Rosa Antiqua

Holiday Island Roses- ruusut ovat matalia ruukkukasvatukseen sopivia lajikkeita. Kasvutapa on kaunis, kiinteä  ja matala. Kaunis kukinta jatkuu pitkälle syksyyn.  
Käyttötarkoitus: istutettuna ruusupenkkeihin, astioihin terassilla tai parvekkeilla.

Esipakattu maanpeittoruusu

product
 
1949 Rosa Dominica Holiday Island Roses Rosa Dominica

Holiday Island Roses- ruusut ovat matalia ruukkukasvatukseen sopivia lajikkeita. Kasvutapa on kaunis, kiinteä  ja matala. Kaunis kukinta jatkuu pitkälle syksyyn.  
Käyttötarkoitus: istutettuna ruusupenkkeihin, astioihin terassilla tai parvekkeilla.

Esipakattu maanpeiteruusu

product
 
1950 Rosa Guernsey Holiday Island Roses Rosa Guernsey

Holiday Island Roses- ruusut ovat matalia ruukkukasvatukseen sopivia lajikkeita. Kasvutapa on kaunis, kiinteä  ja matala. Kaunis kukinta jatkuu pitkälle syksyyn.  
Käyttötarkoitus: istutettuna ruusupenkkeihin, astioihin terassilla tai parvekkeilla.

Esipakattu maanpeiteruusu

product
 
1951 Rosa Isle of White Holiday Island Roses Rosa Isle of White

Holiday Island Roses- ruusut ovat matalia ruukkukasvatukseen sopivia lajikkeita. Kasvutapa on kaunis, kiinteä  ja matala. Kaunis kukinta jatkuu pitkälle syksyyn.  
Käyttötarkoitus: istutettuna ruusupenkkeihin, astioihin terassilla tai parvekkeilla.

Esipakattu maanpeittoruusu

product
 
1382 'CHARMING COVER' peittoruusu

Kirkkaan oranssinpunainen, noin 5 cm leveä ja puolikerrannainen kukka tuoksuu hyvin miedosti. Lehdet ovat kiiltävät ja tummanvihreät. Rentohaaraiset ’Cover’-ruusut ovat säännönmukaisesti korkeuttaan leveämpiä. Sekä kiiltävät lehdet että löyhästi kerrannaiset kukat ovat pieniä. Hyvin runsasta kukintaa riittää keskikesästä syksyyn.

Käyttö: peittopensaana, ryhmissä, yksittäin ruukussa tai amppelissa.

60 cm x 80 cm A Tuo Ra+++

Yleisin taimityyppi ja koko: esipakattuna 1 kpl/pak. 15–30 cm.

product
 
1330 'SWEET COVER' peittoruusu

Vaaleanpunainen kukka on 5–8 cm leveä, puolikerrannainen ja heikosti tuoksuva. Lehdet ovat kiiltävät, tummanvihreät.Rentohaaraiset ’Cover’-ruusut ovat säännönmukaisesti korkeuttaan leveämpiä. Sekä kiiltävät lehdet että löyhästi kerrannaiset kukat ovat pieniä. Hyvin runsasta kukintaa riittää keskikesästä syksyyn.
Käyttö:
peittopensaana, ryhmissä, yksittäin ruukussa tai amppelissa.   
50 cm x 70 cm A Tuo Ra+++

 Yleisin taimityyppi ja koko: esipakattuna 1 kpl/pak. 15–30 cm.

product
 
1376 'WHITE COVER' peittoruusu

Kermanvalkoinen kukka on 4–5 cm leveä, tavallisesti kerrannainen, miedosti makeatuoksuinen. Juuri avautunut kukka on kermanvalkoinen, myöhemmin valkoinen. Lehdet ovat heikosti kiiltävät ja tummanvihreät. Versoissa on yleensä paljon pienehköjä piikkejä. Melko pysty pensas. Rentohaaraiset ’Cover’-ruusut ovat säännönmukaisesti korkeuttaan leveämpiä. Sekä kiiltävät lehdet että löyhästi kerrannaiset kukat ovat pieniä. Hyvin runsasta kukintaa riittää keskikesästä syksyyn.

Käyttö: peittopensaana, ryhmissä, yksittäin ruukussa tai amppelissa.

50–70 cm x 70 cm A Tuo Ra+++

Yleisin taimityyppi ja koko: esipakattuna 1 kpl/pak. 15–30 cm.

product
 
1327 'FAIRY QUEEN' peittoruusu

Purppuranpunainen kukka on löyhästi kerrannainen, 4 cm leveä ja kevyesti omenalle tuoksuva. Runsaasti ja pitkään kukkiva lajike on kuuluisan ’The Fairy’-ruusun muunnos. Lehdistö on keskivihreä, kiiltävä.

Käyttö: peittopensaana, ryhmissä, yksittäin ruukussa tai amppelissa.

60 cm x 90 cm A Tuo Ra+++

Yleisin taimityyppi ja koko: esipakattuna 1 kpl/pak. 15–30 cm.

product
 
1326 'LOVELY FAIRY' peittoruusu

Tummanroosakukkainen The Fairy -lajikkeen muunnos. Kukat ovat kerrannaiset, tuoksuttomat ja pienet, mutta niitä kehittyy jatkuvasti isoihin terttuihin. Lehdet ovat kiiltävät, pienet ja suhteellisen terveet.

Käyttö: peittopensaana, ryhmissä, yksittäin ruukussa tai amppelissa.

50 cm x 80 cm A Tuo Ra+++

Yleisin taimityyppi ja koko: esipakattuna 1 kpl/pak. 15–30 cm.

product
 
0329 'SOMMERWIND' peittoruusu

Vaaleanpunaisten terälehtien reuna liuskoittuu neilikan tavoin. Kukat ovat pienehköt, 5–6 cm leveät, puolikerrannaiset ja mietotuoksuiset. Lehdistö on kirkkaan- tai tummanvihreä, heikosti kiiltävä, tiheä ja pienikokoinen. Hyvin haarautuva, leveä pensas polveutuu The Fairy -lajikkeesta. Se talvehtii suojattuna hyvin.

Käyttö: peittokasvina, ryhmissä, yksittäin ruukussa tai amppelissa.

50 cm x 70 cm A Tuo Ra+++

Yleisin taimityyppi ja koko: esipakattuna 1 kpl/pak. 15–30 cm.

product
 
1341 'SWANY' peittoruusu

Valkoiset, pienehköt (5–6 cm), tiheän kerrannaiset kukat tuoksuvat miedosti. Hyvin runsas kukinta kestää kauan. Lehdet ovat pienehköt, erittäin kiiltävät ja tummat. Pensas kasvattaa sekä pystyjä että rentoja versoja, joissa on keskikokoiset piikit.

Käyttö: peittokasvina, ryhmissä, yksittäin ruukussa tai amppelissa.

60 cm x 100 cm A Tuo Ra+++

Yleisin taimityyppi ja koko: esipakattuna 1 kpl/pak. 15–30 cm.

product
 
1322 'THE FAIRY' peittoruusu

Vaaleanpunaisia kukkia saattaa kehittyä 300 kpl vahvimpiin versoihin! Kukkien paino saa versot lamoamaan maata vasten. Kerrannaiset, heikosti tuoksuvat kukat ovat vain 2,5–4 cm leveitä, ja ne haalistuvat lähes valkoisiksi. Tiheällä ja erittäin leveällä pensaalla on vaalea kiiltävä lehdistö ja vähän pieniä piikkejä.

Käyttö: peittopensaana, ryhmissä, yksittäin ruukussa tai amppelissa.

50–70 cm x 70–100 cm A Tuo Ra+++

Yleisin taimityyppi ja koko: esipakattuna 1 kpl/pak. 15–30 cm.

product

Evästeet