logo

Yritysinfo

Kinnalan Taimisto Oy (ent. Saarioisten Taimistot Oy) on yksityisessä omistuksessa oleva taimitarhatuotantoon suuntautunut yritys. Nykyiseen omistukseen tila siirtyi 1997, jolloin Kaisu Avotie ja Pekka Keveri ostivat tilan.

Kinnalan Taimisto Oy toimii Pälkäneellä, noin 30 km Tampereelta kaakkoon.
Taimitarhaviljelyssä oleva alue on noin 45 hehtaaria. Tuotanto käsittää puuvartisen koriste- ja hyötykasvien viljelyn puutarhakauppaan ja suurkuluttajille. Noin puolet taimista tehdään astiataimena ja puolet ns. paljasjuurisina taimina. Taimen keski-ikä taimistolla on 3-4 vuotta. Tästä johtuen taimistolla eletään neljää vuotta päällekkäin ja viljelysuunnitelmat tehdään käsittämään vähintään neljä vuotta eteenpäin.

Tuotevalikoimassamme olevat tuoteryhmät ovat koristepensaat, pensasruusut, marjapensaat, aitataimet, tertturuusut, rhododendronit, hedelmäpuut, lehtipuut, havukasvit ja köynnökset. Myymistämme tuotteista noin 90 prosenttia on omaa tuotantoamme ja 10 prosenttia tulee yhteistyökumppaneiltamme kotimaassa ja EU:n sisämarkkina-alueella. Tuotamme myös valiotaimimateriaalia valiotaimituottajille.

Taimistollamme on ollut vuodesta 2000 Viherympäristöliiton hyväksymä laatusertifikaatti, joka perustuu ISO 9000 -standardiin.